17.3.14

Vasaslaget 2014

7. - 9. maaliskuuta EHMS:n delegaatio matkusti Ruotsiin, Uppsala Historiska Fäktskola:n järjestämään Vasaslaget -tapahtumaan. Kristianille ja minulle oli tiedossa uusi kokemus, nimittäin miekka & kupurakilpiturnaus. Lisäksi Eliisa osallistui pitkämiekkaturnaukseen ja Ilkka veti työpajan aiheena Bolognalainen miekkailu.

Lensimme Arlandaan, josta jatkoimme vuokra-autolla Uppsalaan. Matkalla tapahtui lievä vastoinkäyminen kun yksi varustekasseista, jossa oli kaikki seurueen pitkämiekat sekä Eliisan ja minun suojavarusteet, oli jäänyt Helsingin lentokentälle! Onneksi harjoitteluvaatteet olivat käsimatkatavaroissa, joten selvisimme suojavarusteita lainaamalla. Muuten matka meni hyvin, ja perjantai-iltana tapahtumapaikalla kävimme tervehtimässä muita osallistujia, vuokrasimme mökin tapahtumapaikan yhteydessä olevalta leirintäalueelta, ja kävimme levolle varautuaksemme seuraavan päivän haasteisiin.

Lauantaina ensimmäisenä oli miekka & kuparikilpiturnaus. Oma lohkoni meni, väärän kokoisista lainavarusteista huolimatta, hienosti: voitin selkeästi otteluni yhtä lukuunottamata, ja pääsinkin kokonaispisteissä kilpailun toiseksi. Myös Kristian pääsi jatkoon. Ensimmäisellä pudotusottelukierroksella kuitenkin tipuimme molemmat; itse kohtasin Axel Petterssonin, joka miekkaili tiensä kilpailun voittajaksi, Kristianin hävitessä Kristofer Stansonille, joka puolestaan selvisi kolmannelle sijalle.

Suomesta paikalla oli myös Grieswarttin Pyry Veteli, joka tässä välissä osallistui painiturnauksen keskipainoluokkaan. Hän voittikin kaikki ottelunsa helpon näköisesti, ja näin selvisi alkuillasta pidettävään finaaliin.

Kadonnut miekkakassi saapui paikalle sopivasti pitkämiekkaturnausta varten. Eliisa suoriutui lohkostaan hienosti, voittaen kaksi ottelua pistein 6-0 ja 5-2, ja hävisi yhden täpärästi 4-5. Tällä hän selvisi jatkoon lohkonsa voittajana. Hän voitti vielä ensimmäisen pudotusottelunsa Robin Linanderia vastaan, mutta putosi toisella kierroksella käytyään tiukan kamppailun Fredrik Sand Ekmarkia vastaan. Kaikki miekkailuturnauksiin osallistuneet suomalaiset sijoittuivat kilpailuissaan kahdeksan parhaan joukkoon.

Muiden kilpaillessa Ilkka veti onnistuneen työpajan Bolognalaisesta miekkailusta, joka olikin yksi tapahtuman suosituimpia. Pyry puolestaan voitti oman painifinaalinsa illalla, ja sai näin ainoan Suomeen menneen mitalin. Lauantai-iltana oli vielä edessä ravintolailta Uppsalan keskustassa, josta kuitenkin poistuimme suhteellisen aikaisen jotta jaksaisimme vielä sunnuntainakin tehdä jotain.

Aamulla osallistuin Kristianin kanssa Axel Petterssonin pitkämiekkatyöpajaan. Aiheena oli muutama tekniikka joita Axelin kokemuksen mukaan ei riittävän usein nähdä moderneissa pitkämiekkapiireissä: Korkea Vom Tag, torjuminen oikeassa Pflugissa, sekä aloitteen säilyttäminen vastustajan tehdessä torjuntoja ja palautuksia. Työpaja oli melko vapaamuotoinen, tiivis paketti hyvää harjoittelua. Pareja kierrätettiin paljon joten harjoiteltua tuli myös paikallisten kanssa, mikä olikin hauskaa ja hyödyllistä vaihtelua.

Loppuajan tapahtumassa miekkailimme muiden osallistujien kanssa. Usein tapahtumien paras anti on nimenomaan se, että pääsee miekkailemaan muidenkin kuin kotisalin miekkalijoiden kanssa; niin tälläkin kertaa, ja saimme käytyä useita erinomaisia harjoitusotteluita ruotsalaisten kanssa.

Tapahtuman päättymisen jälkeen kävimme mainiossa aasialaisessa ravintolassa syömässä (jos et ole ikinä käynyt mongolialaisessa buffetissa, voin suositella), kävimme vielä keskustassa pyörimässä ja lopulta suuntasimme takaisin lentokentälle.

Kokonaisuutena tapahtuma oli erittäin hyvä. Tunnelma ja henki olivat loistavia, ja tilat joissa työpajat ja kisat pidettiin erinomaiset. Suhteellisen pienimuotoisten kilpailujen sekä työpajojen yhdistelmä toimi hienosti. Uppsalaan on Suomesta helppo tulla, ja suosittelenkin Vasaslaget:iin ensi vuonna matkaamista kaikille suomalaisille historiallisen miekkailun harrastajille, joilla mahdollisuus siihen on!

Kilpailuiden finaaleista on youtube-videolista.

4.2.14

Erikoistuminen ja taito

Paikoin historiallisesta miekkailusta puhutaan yhtenä ja yhtenäisenä lajina. Todellisuudessa termi kuitenkin kattaa satojen vuosien ajanjakson, johon mahtuu lukuisia eri aseita ja tyylejä käyttää niitä. Nykypäivänä se sisältää myös valtavan kirjon erilaisia harjoittelukulttuureita ja painopisteitä.

Tässä runsaudenpulassa harjoittelijan on helppo koettaa olla hyvä kaikessa mahdollisessa. Erikoistumisella on kuitenkin etunsa sekä henkilökohtaisen osaamisen että lajin kehittymisen kokonaisuutena kannalta

Miekkailu on ennen kaikkea fyysinen taito. Elävissä perinteissä, kuten modernissa miekkailussa, fyysinen taito on miekka kädessä opetettu suoraan mestarilta oppilaalle. Lisäksi kukin sukupolvi miekkailijoita on omalta osaltaan kehittänyt miekkailun osaamista, harjoittelua ja teorioita.

Historiallisen miekkailun piirissä tämä ketju on kutenkin poikki. Emme opi harjoittelutapaa ja miekkailun fyysistä ilmaisua mestareiltamme, ja usein lähteet jättävät moniin kysymyksiimme vastaamatta. Fyysinen taito on yritetty vangita kirjaan abstraktiin muotoon, josta me taas luomme uudestaan fyysistä taitoa. Emme myöskään voi täysin hyödyntää vuosisatojen mittaista miekkailun kehitystyötä, modernin miekkailun erotassa niin monin tavoin vanhemmista tyyleistä. Tämä on tietysti myös historiallisen miekkailun olemassaolon oikeutus, mutta tuo mukanaan omat haasteensa.

Miekkailun ymmärryksen ja harjoittelutapojen kehittyminen oikeaan suuntaan edellyttää ennen kaikkea miekkailutaidon kehittymistä. Harjoittelijoiden tulee haastaa itseään erilaisissa ympäristössä, ja antaa tulosten ohjata harjoittelun suuntaa. Laji tarvitsee sitoutuneita miekkailijoita, jotka erikoistuvat johonkin aselajiin ja pyrkivät nostamaan osaamisensa siinä korkealle tasolle, sillä näiden yksilöiden välinen kilvoittelu luo ympäristön, jossa heillä on motiivi kehittää harjoittelua ammattimaisempaan, tavoitteellisempaan suuntaan.

Hyödyn tästä saavat kaikki lajin harrastajat: on palkitsevampaa harjoitella, kun se tuottaa tuloksia, harjoitukset ovat mielekkäämpiä, ja ohjaajilla on vahva kuva siitä, missä miekkailun harjoittelussa on kysymys. Yksi pari miekkailijoita, jotka ovat jossain tietyssä aseessa todella taitavia vievät koko lajia eteenpäin enemmän kuin kymmenen puuhastelijaa, jotka ovat tasaisen epävarmoja kaikessa mitä tekevät.

Tämä ei tarkoita, että kaikkien kannattaa aloittaa historiallinen miekkailu jollain aseella ja pysyä sen parissa ikuisesti. On syytä kokeilla erilaisia tyylejä, kunnes löytää sellaisen, joka tuntuu omalta. Harjoittelu saa myös olla hauskaa, ja lukuisin asein miekkailu usein onkin sitä. Lajin ollessa vielä nuori hyödyllisiä vaikutteita oman aseensa harjoitteluun voi myös saada yllättävistä paikoista. Suosittelen kuitenkin lämpimästi, että kaikki jossain vaiheessa uraansa yrittävät todella paneutua johonkin aseeseen tai yhdistelmään: se riemu ja tyydytys minkä syvemmästä osaamisesta saa, on todella sen arvoista!

9.9.13

Tilapäivitys

Viime päivityksen jälkeen on tapahtunut monenlaista. Ehkä tärkeimpänä seuramme saavutti toiminnassaan tärkeän virstanpylvään, kun syyskuun alusta alkaen EHMS ry vuokrasi oman, vakituisen harjoittelutilan Helsingin Ruskeasuolta. Samalla Vorschlag Helsingin ja Espoon seuran toiminta yhdistettiin, EHMS -lyhenteen taipuessa nokkelasti vaikka Espoon ja Helsingin Miekkailuseuraksi.

Oman tilan edut ovat lukuisat: varustesäilytys tekee treeneihin tulemisesta helpompaa, voimme tarjota paljon enemmän harjoittelumahdollisuuksia, ja ehkä tärkeimpänä voimme täysin vapaasti itse päättää, milloin harjoituksia pidetään. Nyt on siis erittäin hyvä sauma aloittaa miekkailuharrastus seurassamme!

Kuluneen vuoden aikana olemme myös saavuttaneet kohtuullisesti menestystä kansainvälisissä kilpailuissa: Kristian Ruokonen sijoittui toukokuussa toiseksi Dijon-tapahtuman pitkämiekkakilpailussa, allekirjoittanut heinäkuussa toiseksi Longpoint -tapahtuman pitkämiekkakilpailussa, Eliisa Keskinen toiseksi saman tapahtuman pitkämiekkakilpailun naisten sarjassa, sekä seuramme nykyään Hollannissa vaikuttava jäsen Annina Ruokonen voitti viime viikonloppuna Hollannin ILHG -tapahtuman pitkämiekkaikilpailun naisten sarjan.

Syksyllä myös tapahtuu: peruskurssien ja leirien lisäksi (joista lisää EHMS:n nettisivulla), järjestämme tiettävästi laatuaan pohjoismaissa ensimmäisen Bolognalaisen miekkailun kilpailun, joka käydään 1500-luvun lähteisiin perustuvilla säännöillä. Kilpailuista ja säännöistä Ilkka on kirjoittanut blogissaan. Kannattaa käydä paikan päällä katsomassa! Alkuvuodesta pidämme myös pitkämiekkakilpailun, mutta siitä lisää myöhemmin kun käytännön asiat lyödään lukkoon.

Tämän viestin myötä blogin päivitystiheyttä on tarkoitus hieman lisätä: luvattu Hauptstucke -sarja jatkuu, ja pyrin syksyn mittaan kirjoittamaan eri tapahtumista reportaaseja. Seuraava matkani kohdistuu parin viikon kuluttua Ruotsiin, Örebro HEMA:n järjestämälle sparrilerille. Erinomaista treeniä pitäisi olla luvassa!

2.4.13

Vier hutten

Ensimmäinen kahdestatoista Hauptstuckesta on Vier hutten, eli neljä saksalaisen miekkailun perusvaroasentoa. Nämä asennot ovat Vom Tag, Ochs, Pflug sekä Alber, ja niitä käytetään sekä hyökkäyksien ja puolustuksen lähtöpisteinä, että tapana jäsentää vastustajan miekkailua: kun tiedät että Zwerchhau -lyönti murtaa Vom Tagin, osaat murtaa kaikki korkeat varoasennot joissa miekka on ladattu lyöntiä varten ylös.

Vom Tag on asento, josta voi lyödä nopeasti voimakkaan lyönnin ylhäältä alas. Hieman lähteestä riippuen miekka voi levätä hartialla, kahva voi olla pään vieressä (kuten kuvassa), tai kädet voivat olla ojennettuina ylöspäin. Kaikissa tapauksissa miekan terä osoittaa ylöspäin ja takaviistoon. Oikeakätisellä on tyypillisesti vasen jalka edessä ja miekka oikealla puolella.
Ochsissa kahva on pään vieressä, ja miekan kärki osoittaa vastustajan kasvoja kohti. Peukalo on tyypillisesti miekan lappeella. Ochsista on hieman hankala hyökätä nopeasti, mutta siitä on myös helppo torjua nopeasti hyökkäykset kaikkiin aukkoihin, ja ojennettu kärki hillitsee vastustajan hinkua hyökkäämiseen.



Pflugissa kärki on myös kohta vastustajan kasvoja, mutta ponsikäsi laskeutuu ja vetäytyy lantiolle. Ochsiin verrattuna Pflug jättää miekkailijan hieman enemmän auki, mutta asennosta on helpompi lähteä hyökkäämään sekä pistoin että lyönnein.





Alberissa kädet, miekka, ja miekan kärki ovat edessä ja keskellä. Miekan kärki osoittaa viistosti maahan. Vaikka Alber ei varsinaisesti sulje mitään aukkoja, sitä vastaan saattaa olla hankala hyökätä, sillä vastustajan miekan ollessa matalalla on vaikeaa samalla suojata itseään ja vahingoittaa vastustajaa.



Zettelissä Liechtenauer suosittelee käyttämään ainoastaan näitä neljää varoasentoa. mutta esimerkiksi Von Danzig -käsikirjoituksessa neuvotaan käyttämään myös Schranckhut ja Langenort -asentoja. Seuraavassa osassa tarkastellaan Vier Versetzeniä, eli neljää lyöntiä joilla nämä asennot rikotaan.

7.12.12

Hauptstucke

Liechtenauerin tärkeimmissä kommentaareissa listataan lähteestä riippuen joko 12 tai 17 päätekniikkaa (hauptstucke), jotka muodostavat saksalaisen miekkailun perustan. Viiden tekniikan ero syntyy siitä, että käsikirjoituksen Codex 44.A.8 blossfechten -kommentaarissa viittä mestarilyöntiä ei lueta päätekniikoihin, kun esimerkiksi Sigmund Ringeckin kommentaarissa ne luetaan.

Ilman mestarilyöntejä hauptstucket ovat seuraavat:

- Vier hutten: neljä varoasentoa.
- Vier versetzen: neljä tapaa rikkoa varoasennot.
- Nachreisen: poispäin liikkuvan miekan perässä seuraaminen.
- Uberlauffen: matalan hyökkäyksen yli lyöminen.
- Absetzen: vastahyökkäys pistolla.
- Durchwechseln: miekkojen ristimisen vaihtaminen puolelta toiselle.
- Zucken: miekan vetäminen taaksepäin, poistuen miekkojen ristimisestä tai välttäen sen.
- Durchlauffen: lähitaisteluun juokseminen.
- Abschneiden: voimakkaasta ristimisestä irti lyöminen.
- Hent drucken: käsien työntäminen miekalla.
- Hengen: roikkujat, neljä asentoa joita käytetään sekä torjunnoissa, että hyökkäyksissä.
- Winden: miekan kääntäminen itsensä ympärillä, yleensä kun pyritään vahingoittamaan vastustajaa ristimistilanteessa.

Kirjoitan tähän blogiin artikkelisarjan, jossa käsitellään kaikki 12 hauptstuckea ja niiden merkityksen saksalaisen miekkailun kokonaisuudessa, paikoin kuvilla ja videoilla selvennettynä. Mestarilyönnit puuttuvat listalta tarkoituksella, sillä usein saksalainen miekkailu mielletään vain mestarilyönneiksi. Neljä viidestä mestarilyönnistä kuitenkin liittyvät olennaisesti versetzeneihin, joten niitäkin käsitellään.

Noudatan yllä listattua järjestystä, joten ensimmäinen osa tulee käsittelemään varoasentoja. Aikataulua en uskalla luvata, mutta tavoitteeni on käsitellä ainakin yksi hauptstucke kuukaudessa. Historiallisten kamppailutaitojen luonteen takia käsitykseni näistä tulevat mitä luultavammin muuttumaan ajan myötä; pyrin kuitenkin kirjoittamaan sellaista, mistä koen olevani riittävän varma. Valmistuessaan tämä artikkelisarja voi toivottavasti toimia suomenkielisenä lähtökohtana saksalaisesta miekkailusta kiinnostuneille.

5.12.12

Uusi miekkailuseura aloittaa toimintansa Helsingissä!

Miekkaluseura Vorschlag Helsinki ry on vastaperustettu seura, jonka ensimmäisen peruskurssin harjoitukset alkavat Helsingissä tammikuussa. Toiminta keskittyy aluksi saksalaiseen miekkailuun. Jos kiinnostaa, lisätietoa löytää osoitteesta miek.fi.

Taustalla Vorschlagissa vaikuttavat pitkälti samat tekijät kuin Espoon Historiallisen Miekkailun Seura ry:ssä, mutta kun molemmat perustajat ovat muuttaneet EHMSin perustamisen jälkeen Helsinkiin, päätimme vihdoin järjestää toimintaa myös Helsingissä.

Vorschlag tarkoittaa saksalaisessa miekkailussa "ensimmäistä lyöntiä". Käsitteenä se tarkoittaa hyökkäystä, oli se sitten lyönti tai pisto, joka aloittaa miekkailussa vaihdon. Hyvältä miekkailijalta vaaditaan nopea, vahva ja tarkka vorschlag, sillä pelkkä sen mahdollisuus pakottaa vastustajaa puolustuskannalle.

30.11.12

Swordfishin jälkeen

Ruotsin Göteborgissa järjestettiin 2-4. lokakuuta yksi maailman suurimmista miekkailutapahtumista, ja sen ohessa tiettävästi nykyajan suurin historiallisen miekkailun kilpailu. Tapahtuman taustoista puhuin hieman aikaisemassa viestissä, nyt keskityn omiin kokemuksiini tämänvuotisesta. Oma osallistumiseni pyöri tällä kertaa pitkälti turnausten ympärillä.

Perjantaina käytiin ensimmäisenä sapeliturnaus, finaaleja lukuunottamatta. Tapahtuma alkoi hieman huolestuttavasti, kun sapeleita katkesi yhteensä kolme kappaletta, ja kaksi italialaista saivat sopimattoman tai heikon maskin takia verisen haavan päähänsä. Nämä vammat eivät kuitenkaan lopulta olleet kovin vakavia, ja alun säikähdyksen jälkeen kilpailut kokonaisuutena sujuivat turvallisimmissa merkeissä kuin viime vuonna. Vammaraportin voi halutessaan lukea täältä: http://www.ghfs.se/Injury-report-Swordfish-2012.pdf.

Sapelin jälkeen käytiin avoimen pitkämiekan alkuerät, joihin Suomesta osallistui allekirjoittanut ja Joeli Takala. Omat kolme otteluani menivät hienosti: tavoite oli päästä alkueristä jatkoon, mutta yli odotuksieni voitin kaikki otteluni. Myös Joeli onnistui pääsemään pudotusotteluihin, jotka pidettiin lauantai-aamuna. Alkuerien otteluni ovat youtubessa:

A.Söderberg vastaan
F. Eimania vastaan
Simon Torellia vastaan

Perjantai-ilta meni melko rauhallisesti, lauantain haasteet mielessä: kävimme tapahtumapaikkana toimineen Aktiviteten-hallin lähellä olevassa ravintolassa syömässä, nopeasti Aktivitetenin saunassa ja menin melko aikaisin nukkumaan.

Heti lauantaina-aamuna olivat pitkänmiekan pudotusottelut. Kohtasin amerikkalaisen Dustin Reaganin, mutta jouduin tasaisen kamppailun jälkeen toteamaan hänet paremmaksi pistein 3-2. Joeli koki saman kohtalon myöskin amerikkalaisen Nathan Grepareksen kanssa, pistein 2-1. Tässä otteluni Dustin Reagania vastaan. Samaan aikaan Kristian Ruokonen osallistui rapiirikilpailuun, selviten pudosotteluihin, mutta hävisi lopulta Italian Francesco Lodàlle, joka puolestaan lopulta voitti koko rapiirikilpailun.

Seuraavaksi oli naisten pitkänmiekan, sekä miekan ja kupurakilven vuoro. Suomalaisosallistujia oli naisten pitkässämiekassa kaksi: Annina Ruokonen sekä Eliisa Keskinen. Molemmat heistä selvisivät alkueristä, mutta hävisivät pudotusottelunsa: Annina amerikkalaiselle Jessica Finleylle, ja Eliisa Ruotsin Lena Fredrikssonille.

Tässä vaiheessa turnaus oli suomalaisten osalta ohi, rapiirifinaaleissa tuomarina toimivaa Ilkkaa lukuunottamatta. Vaikka finaalipaikat jäivät saamatta, kokonaisuutena turnaukset menivät hyvin: jokainen suomalainen selvisi omassa sarjassaan alkueristä pudotusotteluihin, kun vuosi sitten tässä onnistui vain Ilkka.

Lauantai-iltana oli finaalien vuoro. Katsomo oli yleisöä täynnä, ja kaikki ottelut lähetettiin suorana internet-lähetyksenä. Tallennuksen siitä voi katsoa täältä: http://qrodo.se/livesports/swordfish-2012/

Otteluista jäivät erityisesti mieleen pitkänmiekan pronssiottelu, jossa Puolan Jan Chodkiewicz voitti Ruotsin Carl Ryrbergin, naisten pitkänmiekan finaali jossa Ruotsin Märta-Sofie Geijer voitti todella aggressiivisella miekkailulla Jessica Finleyn, sekä rapiirifinaali joka oli huomattavasti aseelle tyypillisempi kuin viime vuonna: rapiirissa oli otettu käyttöön säännöt, jotka suosivat pistoja päähän ja vartaloon sekä lyöntejä päähän raajaosumien kustannuksella, ja joko tämän, tai kilpailijoiden kohonneen taitotason takia finaalissa todella käytettiin rapiirin olennaisena osana kuuluvia pistoja enemmän kuin oppoturnistisia lyöntejä jalkaan.

Miekan ja kupurakilven finaali puolestaan oli hieman pettymys: melkein jokainen vaihto koostui siitä, että toinen ottelija yritti lyödä jalkaan ja suojata päänsä kilvellä, ja valtaosa näistä päättyi siihen että molempiin osui. Voittaja käytännössä ratkesi sillä, että toinen onnistui tässä liikkeessä hieman useammin kuin toinen. Kun hyvän miekkailun tavoite on suojata itsensä samalla kun lyö vastustajaansa, tyyli jossa lyödään jalkaan ja rukoillaan, että vastustajan palautus on myöhässä ei oikein ole sitä, mitä haluaisin suuren kilpailun finaalissa itse nähdä.

Palkintoseremoniassa, ennen kuin varsinaisten turnausvoittajien palkinnot jaettiin, järjestävät antoivat kussakin aselajissa palkinnon mielestään teknisimmällä miekkailijalle. Hieman yllättäen pitkänmiekan kilpailussa tämä kunnia lankesi minulle.

Lauantai-illan juhlallisuuksien jälkeen sunnuntaina oli vielä aikaa sparrailla ja keskustella tuttujen kanssa, ennen kuin meidän oli kiiruhdettava lennolle. Sovimme alustavasti amerikkalaisen Jacob Norwoodin kanssa, että ensi vuoden Swordfishin yhteydessä yritämme lennättää hänet myös suomeen käymään, työpajaa pitämään. Jake on paitsi taitava miekkailija ja mukava mies, myös tärkeä henkilö amerikkalaisessa miekkailuyhteisössä: hänellä on ollut tärkeä rooli kattojärjestö HEMA Alliancen perustamisessa, ja lisäksi hän toimii pääjärjestänä vuotuisessa Marylandissa pidettävässä Longpoint -tapahtumassa, johon ensi kesänä olisi tarkoitus kerätä myös suomalaisedustus.

Turnausten jälkipelit olivat ikävä kyllä tänä vuonna suorastaan liialliset: tuomareita syytettiin paitsi epäpätevyydestä, myös paikoin suoranaisesta puolueellisuudesta. Minusta tuomaroinnissa toki tapahtui inhimillisiä virheitä, ja joitain asioita olisi voitu organisoida paremmin, mutta kilpailun ennennäkemättömän koon ja massiivisen järjestelytyön huomioonottaen kokonaisuus sujui erinomaisesti. Jatkossa tulemme tarvitsemaan enemmän, paremmin koulutettuja tuomareita, mutta jos kilpailut kasvavat jatkuvasti tuomarityö tulee aina laahaamaan jäljessä. Lisäksi on mainittava, että tuomareita on helppo kritisoida katsomosta tai videolta, kun ei kanna mitään vastuuta kritiikistään. On huomattavasti vaikeampaa tehdä oikeat päätökset, kun seisoo lippu kädessä maton laidalla, ja oikeita tuomiota ei noteerata, mutta jokainen epäonnistuminen kyllä huomataan ja muistetaan.

Myös pelot siitä, että turnaukset tuhoavat historiallisten kamppailulajien sielun, nousivat tavallista enemmän esiin Swordfishin jälkimainingeissa. Turnauksilla on tärkeä rooli historiallisissa kamppailulajissa: viihdearvon lisäksi ne toimivat tärkeänä tapana arvioida sitä, miten hyvin harjoittelu opettaa soveltamaan tekniikoita paineen alla. Myös ne todelliset historialliset miekkailijat, joiden taitoja yritämme luoda uudelleen, osallistuivat kilpailuihin ja arvostivat menestystä niissä. Turnausympäristö ei vastaa, eikä yritäkkään vastata taistelua terävillä aseilla, mutta ei mikään muukaan harjoittelu- tai ottelumuoto sitä tee. On myös mahdollista että turnaukset alkavat jossain vaiheessa suosia selkeästi epärealistista tai epähistoriallista tekniikkaa; tällöin on kuitenkin aika katsoa sitä tapaa, jolla turnaukset järjestetään, eikä se sinänsä ole peruste turnauksia vastaan. Tällä hetkellä mielestäni suunta on se, että suuret turnaukset ovat vuosi vuodelta parempia, joten voimme jatkaa toistaiseksi tällä tiellä.

Swordfishin työpajapuolta en ehtinyt ikävä kyllä seuraamaan lainkaan. Tapahtumassa oli maineikkaiden opettajien varmasti kiinnostavia työpajoja, mutta valmennuksen ja ottelemisen välissä minulla ei yksinkertaisesti ollut aikaa osallistua yhteenkään. Ne kannattaa kuitenkin pitää mielessä, jos harkitsee itse tapahtumaan osallistumista, mutta ei ole kiinnostunut kilpailemisesta.